Teknologiasta

Teknologiasta tai tekniikasta kuulee puhuttavan ihmisestä riippuen eri sävyisesti. Joidenkin keskustelijoiden mielestä tekniikka on pelastanut ihmiskunnan kituliaasta marjanpoiminnasta. Toisten mielestä tekniikan liiallinen käyttö johtaa ihmiskunnan kohti kituliasta marjanpoimintaa – vieläpä huonossa säässä. Teknologiaa puolustavat tyypillisesti huolellisesti pukeutuneet ja asialliset insinöörityyppiset ihmiset. Yhtä ennakkoluuloisesti katsellen toista tyyppiä edustaa Mari-paitaan pukeutunut epäsiisti idunsyöjä. Ilmastonmuutos onkin suosittu puheenaihe tässä oikeaa talvea odotellessa. Tämä keskustelu pyörii paljolti luonnon ja teknologian merkityksien ympärillä. Ehkä siksi on paikallaan hieman pöyhiä tätäkin asiaa.

Sanan tekniikka alkuperäinen merkitys on ’taito’, joka johtuu kreikan sana ’tekhne’, mikä taas viittaa käden taitoon. Teknologian ’logos’ taas oli antiikin kreikkalaisille maailman perusjärjestys tai järjestävä periaate. Ja nämä yhdessä: taito, joka perustuu maailman periaatteisiin. Nykysuomen sanakirjan (1973) mukaan teknologia on ”oppi raaka-aineiden jalostusmenetelmistä.” Tekniikka puolestaan on ”elottoman luonnon ja sen lakien käyttö ihmisen tarkoituksiin.”

Siinä niitä etymologisia lähtökohtia. Mutta mikä teknologiassa ja sen käytössä kiihottaa esille suuria tunteita, kyyneliä ja draamaa? Itse pystyn vaivatta muistamaan seuraamiani keskusteluja ydinvoimasta, joissa ei naamojen punehtumisilta vältytty. Suurien tunteiden läsnäolo kielii pohjimmiltaan moraalisen ristiriidan, närkästyksen läsnäolosta. Miten elottoman luonnon käyttö ihmisen tarkoituksiin päätyy moraaliseksi teemaksi? Kenties debatisteja kaihertaa eniten ihmisen ristiriitainen ja epämääräinen asema luonnon ja teknologian välissä.

Emmekö ihmislajina kuitenkin aina ole olleet luonnon hyväksikäyttäjiä? Toisaalta voisi väittää, että kaikki eläinlajit käytävät hyväkseen luontoa, jolloin herääkin kysymys, mitä tämä ”hyväkseen” oikein pitää sisällään. Kenties omahyväisyyttä, kunnioituksen puutetta. Ollaan niin ollakseen, kun käytetään hyväkseen. Puuttuuko ihmiseltä siis kunnioitusta luontoa kohtaan, kun hän käy puun kimppuun kirveineen polttamistarkoituksessa? Onko kirves, eli työkalu, tämä pahuuden lähde?

Silloin ihmisen siirtyminen pois paratiisista ajoittuisi neoliittisen kauden tekniseen vallankumoukseen. Mutta eihän tämä ihan niin helppoa ole. Työkaluja käyttivät jo muutkin ihmisapinat kuin Homo Sapiens. Ehkäpä teknologia kuitenkin liittyy enemmän siihen tapaan, jolla ihminen muokkaa luontoa. Teknologia on korvien välissä, se on muista eläimistä poikkeavaa suhtautumista luontoon. Tätä sopii pohdiskella kaukolämmitetyssä kerrostalossa sammalla kun vaihtaa mullat viherkasveihin.

Jos teknologiaa ei voi määrittää vain työkalujen käytöllä, niin milläpä sitten? Olisiko teknologia kulttuuria? Jotkut itsensä kulturelliksi mieltävät ihmiset tosin julistavat periaatteellista etäisyyttään teknologiaan. Voisiko kulttuuri olla ikään kuin teknologian vastakohta? Toisaalta työkalua ja sen manuaalia, tekniikkaa ja kulttuuria, ei voi selkeästi erottaa toisistaan. Taitaakin olla niin, että kulturellin ihmisen asenne tarkoittaakin moraalinvartijan roolia ihmisen ja luonnon välissä. Se onkin yksi klassisista teemoista, joka yltää antiikin kreikan mytologiasta nykypäivän Hollywoodiin, tämä Prometheuksen ja Pandoran myytti.

Kuten muistatte, näissä tarinoissa ihminen sotkeutuu luonnon prosesseihin hyötymis- tai nautintotarkoituksessa. Totta kai siinä aina käy huonosti, moraalitarinassa. Tällaisia tarinoita on lukemattomia: Frankestein, Godzilla, Vedenpaisumus, 50-luvun B-elokuvat mutanttihämähäkkeineen, Sammon tarina jne. Jatkuvana teemana kulkee varoitus: ihminen, älä sotkeudu omaan näppäryyteesi, sillä tekniikalla on rajansa ja luonto kerkeästi kostaa. Esimerkiksi kauhuelokuvissa on tapana käydä temaattisesti läpi niitä huonoja asioita, joista täytyy ihmispoloja aina varoittaa. Uusin teknologiasta varoittava kauhuelokuva-genre liittyykin bio-teknologiaan.

Niin, bioteknologia. Mikä onkaan pohjimmiltaan ihmisen, luonnon ja tekniikan suhde? Enää tekniikka ei puuhastele elottoman luonnon parissa vaan raaka-aineena on DNA. Ehkä uudemmissa sanakirjoissa on parempia määritelmiä. Kannattaa muuten muistaa, että ihminen on aina käyttänyt bioteknologiaa. Kasveja ja eläimiä on jo kauan jalostettu. Mutta siinä missä neoliittinen tiedemies käytti vain havaintokykyään, nykyajan tiedemiehellä on elektronimikroskooppi. Siksi nykyajan jalostaja saakin aikaan perustavampia muutoksia luontoon. Sikäli kuin elollisen luonnon voi käsittää pyhänä asiana, voi tämä teknologian uusin kehitys jo aiheuttaa moraalista närkästystä – siistissä insinöörissäkin.

Jokohan sitten löytyi se moraalin punainen lanka? Lähtökohtaisesti luonto, johon ihminen kuuluu, muokkaa luontoa, johon ihminen kuuluu. Mutta ihminen on hyvin erilainen eläin, jonka kulttuuri, kieli, historia luovat käsityskyvyn yli oman rajallisen aikamme. Siitä seuraa sekä suuri kyky muokata luontoa, myös suuri ymmärrys ja vastuu. Vastuu menneille ihmisille, joiden kurjuudessa ja puutteessa vietetty elämä on merkityksetön, jos tulevat sukupolvet hukkaavat ihmiskulttuurin perinnön. Vastuu tuleville ihmisille, jottei heidän mahdollisuuksiaan ihmisen kulttuurin jatkajina heikennetä. Jokainen meistä kantaa oman roolinsa.

Erittäin kimurantti puheenaihe tämä moraali. Moraaliset kannanotot kun herättävät väistämättä tunteita. Muistakaa kuitenkin, oi keskustelijat, että vaikka suuria teemoja ja suuria tunteita käsitellään, sivistynyt keskustelija hillitsee silti aina itsensä ja pidättyy henkilökohtaisuuksista tai mauttomuuksista. Nämä ylilyönnit nimittäin tappavat keskustelun silmänräpäyksessä ja siirrytään ns. silmien nokkimistilaan. No, toisillahan on sellainen lähestymistapa keskusteluun, että se on taistelua elämästä ja kuolemasta. Vanha totuus kuuluukin, että sitä saa mitä tilaa.

Kerta kaikkiaan vakava aihe tällä kertaa eikä paatokseltakaan voinut välttyä. Tunnustan myös, että tämä aihe voi olla monille hyvin vaikeasti sulava. Suvaitkaa vastaanottaa pahoitteluni. Olen ottanut tässä blogissa haasteeksi kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta. No, nyt on haasteeseen jälleen vastattu. Ehkä ensi kerralla kuitenkin jotain enemmän ajallisesti rajattua. Olenkin jo ajatellut käsitellä lyhyesti erästä tärkeää historian ajanjaksoa. Mutta siitä sitten ensi viikolla, stay tuned.

Lastuja:

Kiinan opiskelijana kuulee tietysti usein termin mandariinikiina. On jäänyt vähän vaivaamaan, että miten miljardin ihmisen kieli liittyy sitrushedelmiin? No, sana perustuu sanskritin sanaan ’mantrin’, joka tarkoittaa neuvonantajaa. Myös ’mandar’, käskemistä tarkoittava verbi on mahdollinen lähde. Pidginenglannin kautta, kansan suussa tämä Intian virkamies on ”ihan sama” kuin Kiinankin, molemmathan ovat jossain idässä päin. Sitrushedelmä on luultavasti saanut nimensä keisarillisesta oranssinkeltaisesta väristä.

Tiesittekö, että hattu on: ”jäykästä aineesta tehty päähine, jonka pääosat ovat kupu ja lieri, vrt. lakki, myssy”? Joten olkaa nyt varovaisia siellä ulkona ja muistakaa käyttää sanaa hattu oikein.