Argumentti

Tämän kertaista blogia on kirjoitettu kuin Iisakin kirkkoa. Asia on itselleni läheinen, mikä sotkee aina asioita. Lisäksi huomasin aiheen olevan diabolisen laaja ja vaikeaselkoinen. Näyttää olevan vielä kohtuullisen pitkäkin tämä kirjoitus. No onhan viivästymiseen tietenkin myös ns. yleisiä syitä. Tässä opiskellaan, käydään päivätöissä, pidetään hauskaa ystävien kanssa ja vietetään aikaa maailman ihanimman viisivuotiaan kanssa. Toisinaan tulee jaksoja, jolloin blogin kirjoittamiselle ei vain löydy aikaa. Harmi sinällään, vaan en päivääkään vaihtaisi pois…

Tämän blogin listaus yleisimmistä argumentoinnin virheistä on osittain kopioitu Brian Dunningin hauskasta Skeptoid.com podcastista, joten hänelle kunniaa. Käykääpä kuuntelemassa tätä erittäin viisasta terveen järjen puolustusta. Toinen kivijalka on mainio The Cambridge Dictionary of Philosophy, jota filosofoinnin ammatti- ja amatööri-ihmisille vakavasti suosittelen. Niin ja hei, kiitos myös Wikipedialle, josta muun muassa on aina niin kätevä löytää linkkejä. Mutta asiaan.

Puhutaan argumentoinnista eli väittelystä. Heti alkuun pitää tietenkin muistuttaa, että väitelläkin voi moni eri tavoin. Koskapa blogin tarkoitus on edistää rupattelua, en tällä kertaa kirjoita tieteen tai filosofian väittelyistä. Ne sisältävät osin omia sääntöjään, jotka ovat tietenkin tavan omaista rupattelua tarkempia postulaatteja siitä mitä sanotaan ja mihin se pohjataan. Kun nämä on rajattu pois jää silti jäljelle iso joukko mitä erilaisinta viestintää.

Poliitikot väittelevät, media kirjoittaa, viranomainen propagoi, mainostaja mainostaa. Sinä sanot jotain kollegoille lounaspöydässä. Kaikki ovat väitteitä ja kuvaavaa niille on, että ne yrittävät kukin omalla tavallaan sanoa maailmasta jotain perustavaa. Tästähän ollaan harvoin samaa mieltä, joten seuraa väittely. Tai oikeastaan hyvähenkinen tasapuolinen keskustelu. Tasapuolisuus keskustelussa onnistuu vain jos kumpikin osapuoli käyttää hyvää argumentointia, eli välttää huonoja argumentteja. Ihan helppoa tähän asti, eikö vain?

Usein jokin kommentti herättää kuulijan tunteet. Toisinaan on pakko sanoa jotain, koska mielessä on juuri silloin jotain sanomisen arvoista. Argumentaation teoria ei kuitenkaan lähde liikkeelle tunteista tai pätemisen halusta. Tarkoituksena on löytää väitteiden tasapainotila, omanlaisensa totuus. Totuuden tunnistaa oikeasta todistuksesta. Eli lähemmäksi totuutta päästään, kun ei puhuta puuta heinää, vaan asiaa Ensiksi olisi karsittava pois kommentit jotka eivät edistä asian tutkimista. Tällaisia huonoja argumentteja – argumenttivirheitä - on periaatteessa monia kymmeniä ja ne voidaan luokitella hyvin monin eri tavoin. Kaikissa luokitteluissa on päällekkäisyyksiä, minkä huomaa jo tästä lyhyestä listasta.

Yleisin ja rakkain argumentoinnin virhe on ns. olkiukko. Nimi taitaa johtua vanhan ajan armeijan pistinharjoitusten maalinukesta, joka vain seisoo paikallaan eikä osaa puolustautua. Olet kohdannut olkiukkoargumentin jos väitteeseesi vastataan liioittelevalla ja vääristävällä vastaesimerkillä joka ei vastaa laisinkaan sitä, mitä olet sanonut ja jota vastaan on vaikea puolustautua. Esimerkiksi jos väitteeseen ”Olisi hyvä, jos sakkoja ei enää muunnettaisi vankeusrangaistukseksi” vastataan ”Silloinhan kadut täyttyisivät rikollisista, miksi rikollisia pitäisi aina hyysätä?”

Analysoidaanpa vastausta hieman. Voiko joku oikeasti uskoa siihen, että missään tilanteessa kadut kirjaimellisesti täyttyisivät rikollisista? Paitsi täydessä anarkiassa, jossa vankilan ovet oikeasti avataan. Mutta väitteessä ei puhuttu siitä. Entä tämä kärkevien ihmisten mieli-ilmaisu, hyysääminen? Tämä hyysääminen ponnahtaa esille nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa tuon tuosta ja alan olla hieman paljon kyllästynyt sen perusteettomaan käyttöön ja aiheettomaan esille tuloon. Sanotaan se nyt suomen kielen sanakirjan sanoin: hyysätä on arkikielen ilmaisu hoidolle, hoivalle, suojan tai sijan antamiselle. Kun kysytään ”pitääkö hyysätä?” kysytään ”pitääkö hoivata?” tai ”pitääkö suojella?”. Näillä eväillä eteenpäin

Eli edelliseen esimerkkiin pohjaten, jos joku ei saa vankeusrangaistusta, mutta sakot ovat edelleen maksamatta johtaako tämä siihen, että hänelle tuodaan sikari suuhun ja pannaan jalat vannaan lämpimään veteen. Sitten vielä herralle manikyyri ja hieronta, sitten illallinen Kultaisessa Sipulissa ja saisiko olla vielä muuta? No ei tietenkään, mutta miksi näin pitää väittää? Tietenkin siksi, että jos ei heti keksitä asiallista vastausta, nostetaankin esille olkiukko. Olkiukko on liioiteltu, naurettava väite, joka on liian heikko antamaan keskustelussa takaisin. Keskustelua ohjataan suuntaan, jossa et voi puolustaa väitettäsi. Älä haksahda tällaisiin. Sen sijaan analysoi vasta-argumentti vastauksen välttelyksi, mitä se onkin. Eritelkää aina vastaväittäjän vastaukset, onko pysytty aiheessa?

Seuraava argumenttivirhe on Ad hominem argumentti. Tämä on hyökkäys väittäjän henkilöä vastaan. Tämä hyökkäys voi olla suoranaista solvaustakin, mutta useimmiten se on hienovaraisempi vihjaus siihen, että puhuja ei tiedä puhumastaan tai että hän on jotenkin puolueellinen. Eli jos minä väitän: ”Helsingin joukkoliikenne on erittäin hyvin järjestetty” ja sinä vastaisit ”No tietysti sinä helsinkiläisenä sanot niin”, niin silloin olisit käyttänyt ad hominem argumenttia. Ad hominem yrittää taas viedä keskustelun muualle kuin itse väitteeseen. Sen sijaan että keskusteltaisiin väitteestä, ajaudutaan helposti keskustelemaan väittelijästä.

Toisenlainen virhe on auktoriteettiin vetoaminen, joka on tuttua vaikkapa hammastahnamainoksista. Näissä valkoiseen takkiin sonnustautunut malli kurtistaa hienoisesti kulmiaan (toki hymyillen) ja ojentaa sinua kohti hammastahnatuubin, ruutuun ilmestyy teksti ”hammaslääkäriliitto suosittelee fluorituotteiden päivittäistä käyttöä”. Tunnistitko edellisen esimerkin kolme auktoriteettia? Jos sanon vaikka ”Monet länsimaisetkin tiedemiehet uskovat akupunktion parantavaan voimaan”, olen vedonnut auktoriteettiin. Mutta missä virhe, voi moni mainonnan turruttama shoppailija kysyä.

No, yleisesti ottaen auktoriteetit kyllä suosittavat aika järkeviä asioita, mutta tämä ei asiallisesti ottaen ole argumentti. Hammaslääkärit eivät usko fluorihammastahnaan koska muutkin hammaslääkärit tekevät niin. He uskovat siihen, koska uskovat fluorihammastahnan vähentävän reikien syntymistä, koska se on huolellisella tutkimuksella todistettu. Huomio tulee kiinnittää argumenttiin, ei argumentoijiin, jälleen kerran. Monet länsimaiset tiedemiehet toteavat monia juttuja, mutta aika harvoin mitään sellaista mikä liittyisi tieteen tuloksiin. Ja jos tieteeseen vedotaan, on hyvä muistaa, että tieteen tulokset ovat usein kiistanalaisia nekin.

Seuraavaksi listassamme on vetoaminen korkeimpaan tahoon. Korkein taho on vanhaan hyvään aikaan ollut Jumalan tahto, mutta näinä maallisina aikoina usein myös tieteellinen totuus. Korkeimpaan tahoon vetoaja väittää, että keskustelija ei ole pätevä, sillä hän ei tunne Jumalan tahtoa tai lopullista tieteellistä totuutta. Sinällään tämä on todella kätevää, sillä sikäli kun tiedetään, Jumalan tahtoa ei tiedä kukaan. Jos sanon vaikka ”Mielestäni korvakynttilähoito on huuhaata” ja sinä vastaat ”Tietysti olet sitä mieltä, koska et tunne Hopi-initiaanien lääketiedettä” olet vedonnut korkeimpaan tahoon, hopi-intiaanien lääketieteestä väitöskirjan tehneeseen mielikuvitukselliseen antropologiin.

Koska (todennäköisesti) kumpikaan keskustelijoista ei ole (minkään) alan asiantuntija ei koskaan voitaisi väittää mistään mitään. Tässähän käy sitten niin, että ainoat sopivat keskustelunaiheet taviksille olisivat tv-ohjelmien sisältö ja viimeisimmät lööpit. Korkeimpaan tahoon vetoamisen tie johtaa amatöörien ja harrastajien vaientamiseen. Melkein jokainen tavallinen keskustelu olisi tuomittu katoamaan. Mahdotonta tietenkin. Mutta mystisellä korkeimmalla voimalla voi myös perustella argumenttiaan eikä kyseessä ole aina vetoaminen Raamatun todistusvoimaan.

Sillä melkein jokainen selittää demokratian ”kansan tahtona”, talouden ”markkinavoimilla” tai evoluution ”vahvimman lakina” asiaa sen enempää miettimättä. Tietysti talouden tai luonnonvalinnan ymmärtäminen on yhdelle ihmiselle valtava taakka. Parhain tiede on ponnistellut näiden selittämiseksi satakunta vuotta ja näitä selittävä tieteellinen kirjallisuus täyttää kepeästi pari keskustakirjastoa. Asiaan vihkiytymättömän mielessä nämä teoriat käyttäytyvät kuin yliluonnollinen olio.

Jos ei täysin ymmärrä miten talous toimii, selittää sen juontuvan ”markkinavoimista”. Puheesta tulee helposti sen kaltaista että markkinavoimat sitä ja markkinavoimat tätä. Markkinavoimaolion käyttäminen väitteen tukena on kuitenkin huonoa argumentointia. Ei parane väittää, että tämä tai tuo on yksityistettävä, koska markkinavoimat päättävät parhaiten. Tai että heikko sortuu elon tiellä, koska se on vahvimman laki. Helposti jää ymmärtämättä keskeisiä osia näitä ilmiöitä selittävistä teorioista ja riskinä on itsensä munaaminen viisaampien silmissä.

Seuraava argumentaatiovirhe on kalteva pinnan argumentti, joka on tuttu monille lapsen kasvatuksesta. Usein vanhemmat sanovat hätäpäissään vaikka että: ”Jos nyt annan sinulle keksin, olet heti viiden minuutin päästä vaatimassa lisää ja kohta et muuta syökään kuin keksiä.” Tämän argumentin mukaan yksi pieni teko johtaa pian lumipalloefektiin. Tie helvettiin on kaltevalla pinnalla silattu. Tällaiset väitteet on syytä purkaa, kysyä esimerkiksi että millä todennäköisyydellä ensin mainittu johtaa viime mainittuun. Kannattaa myös huomauttaa vastaväittelijälle, että seurauksilla pelottelu ei ole asiallista argumentointia. Blogin ensimmäinen väite sakkojen muuntorangaistuksien kauheista seurauksista on muuten myös kaltevan pinnan argumentti, joten yhdestä lauseesta voi löytää useita argumentaatiovirheitä.

Todennäköisyyksistä tulikin mieleen hokema ”valhe, emävalhe, tilasto”. Joku saattaakin käyttää tilastollista perustelua argumentin takeeksi. Mutta sen sijaan, että joku perustaisi väitteensä todellisiin tilastoihin, päätyykin hän usein kaivamaan esille kaikenlaista uskomatonta. Mikäpä siinä sinällään, uskomaton ja satumainen tietysti kiihottaa mielikuvitusta. Eräs tilastollinen argumentaatiovirhe on yksi miljoonasta -argumentti, toiselta nimeltään kohtuuton yleistys. Esimerkiksi jotkut ihmiset parantuvat syövästä spontaanisti. Ilmiötä ei oikein osata selittää, mutta tämä on kuitenkin hyvin harvinaista. Uskomattomalle sattumalle kaivataan tietysti aina selitystä. Ikävä kyllä ”yksi miljoonasta” on harvoin käypä selitys, vaan usein kaivetaan esille jotain maagista ja yliluonnollista.

Spontaani parantuminen on joidenkin mukaan todistus rukouksen parantamasta voimasta. Siis ihan varmasti jokainen vakavasti sairastunut kokeilee rukoilemistakin. Mutta on syytä kysyä miksi muut rukoilevat ihmiset eivät parantuneet. Olivatko he liian syntisiä? Mitkä ovat todisteet synnille, miten synti määritetään? Jotkut parantuneet ovat käyttäneet homeopaattista hoitoa. Oliko tämä syy parantumiseen? Kuinka moni syöpään kuolleista käytti homeopaattista hoitoa? Näitä kysymyksiä on hyvä kysyä silloin kun keskustelu kääntyy tilastollisiin ihmeisiin. Muutenkin kannattaa muistaa tilastoihin vedotessa, että tilasto näyttää ilmiön, mutta selittää huonommin sen syyn. Tämä rajoittaa mitä tahansa tilastoon pohjautuvaa selitystä satunnaisen väitteen tukena.

Tilastollisen väärinymmärryksen sukua on sattuman ja seurauksen sekoittaminen, post hoc ergo propter hoc, eli tämän jälkeen, siis tämän vuoksi. Edellistä esimerkkiä tapaillen vaikka näin: hän rukoili, sen jälkeen parani, siis rukoilu johtaa parantumiseen. Kuinka se mitä ensin tehtiin johtaa saumattomasti seurauksiin? Klassinen ja usein esitetty esimerkki tästä virheestä on se, että yhtä aikainen haikaroiden esiintyminen ja vauvojen syntymisen lisääntyminen tietyllä alueella katsotaan todisteeksi vanhan kunnon haikaramyytin paikkansa pitävyydestä. On aika noloa sekoittaa sattumaa ja seurausta, sillä se johtaa tosiaan mitä kummallisimpiin väitteisiin. Kahden peräkkäisen tapahtuman väliin on hyvä saada muutakin selitystä kuin peräkkäisyys. Kannattaa toki muistaa sekin, että tapahtumien peräkkäisyys saattaa myös olla merkki jostain. Tämä vain kaipaa tolkullista selitystä toimiakseen argumenttina.

Argumentaatiovirheitä on vielä monia muita, kaikkinensa useita kymmeniä. Tosi elämässä ja elävissä puhetilanteissa on mahdotonta pysyä perillä niistä kaikista. Toisaalta legenda kertoo, että monissa avioliitoissa tähän vakavasti pyritään. Eli jos tahdotte ymmärtää vinkkini, älkää yrittäkö olla tässä asiassa innokkaita besser wissereitä. Riittää, että tärkeän keskustelun tärkeällä hetkellä voitte käyttää vastapuolen argumenttivirhettä oman asianne puolustamiseen. Tätäkin kannattaa käyttää pieteetillä, näin voi välttää kiusallista nipottajan mainetta.

Tämä virheiden lista on mielenkiintoinen, mutta sinällään hyödytön jos ei vielä muista muutamaa argumentaation eli väittelyn perusasiaa. Väittelyn tärkein asia on aihe. Tulee terävästi olla varuilla siitä, mikä on oikeasti se aihe, josta nyt väitellään. Jos keskustelijat eivät ole tästä samaa mieltä, ei ole mieltä väittelyssäkään. Monet ovat ne kerrat, jolloin väittelijät kesken leikin huomaavat, että puhuivat sittenkin aivan eri asioista viimeiset 15 minuuttia. Keskustelu voi polveilla sinne tänne, mutta välistä on hyvä tarkistaa, että mistä sitä nyt puhuttiinkaan. No, ihmiset kyllä tekevät tätä lähes automaattisesti, tai ainakin hyvät keskustelijat tekevät.

Toinen keskeinen kysymys on: väittelevätkö tässä ihmiset vai asiat, onko kyse kunniasta vai haetaanko ymmärrystä. Jos sovitaan, kuten esimerkiksi vaalipaneelissa, että nyt tässä on kaksintaistelu kuolemaan asti, niin silloin ovat kaikki keinot vastustajan nujertamiseen sallitut, myös yllämainitut virheelliset argumentit. Mutta toisinaan eteen sattuu niitä elämän kannalta kriittisiä hetkiä, jolloin on keskustelussa päätettävä onko joku asia niin vai näin. Silloin on syytä pitää asia tiukasti keskustelun keskiössä. Silloin kun ihmiset väittelevät tapahtuu yleensä se valitettava ilmiö, että sosiaalisesti taitavat ihmiset dominoivat heikompiaan argumentaatiovirheet aseenaan. Argumenttivirheitä voi siis myös hyödyntää, sikäli kun omaa riittävää karismaa tai röyhkeyttä.

Vielä pitää argumenteista mainita mainonta ja propaganda, jotka ovat oma mielenkiintoinen argumentaatiolajinsa. Kyseessä kun on välineen luonteen vuoksi yksisuuntainen väite. Miten väitetään jotain yksipuolisesti? Yritetään tietysti rakentaa lauseita, joihin ei ole vasta-argumenttia. Anonyymi vastapuoli vakuutetaan, saadaan hänet täysin puolustuskyvyttömäksi yhdellä tai muutamalla lauseella. Tilanteessa vaikuttaa koko viestinnän konteksti, sillä harvoin on pelkällä sanalla kuitenkaan näin mahtavaa voimaa. Vakuuttavana kontekstina toimivat esimerkiksi valovoimaiset malli-ihmiset, virheetön kuvakerronta tai puheääni, joka puhuttelee hämärämpiä tuntojamme. Mainonnan tekniikassa pyritään rakentamaan mainoslauseelle oma maailmansa jossa se pätee vastaansanomattomasti. Tämän mielikuvitusmaa on sellainen, johon haluat kuulua tai johon olet aina halunnut kuulua, mutta et vain ole kehdannut myöntää sitä. Tähän asti.

Mutta nyt täytyy jo paketoida tämä vuodatus. Muuten tulee tehtyä asioiden ylettömän monimutkaistamisen ja näkökulmien loputtoman kaivelun argumentaatiovirhe. Ellen jo tehnytkin. Muistakaa nyt kuitenkin, että olemme kaikki erehtyväisiä. Virheiden bongaaja löytää hyvin pian malkan omasta silmästään. Ja huviksi: katsokaa seuraavat vapaavalintaiset iltauutiset ja bongatkaa kaikki mahdolliset argumentaatiovirheet.

Ensi kerralla ehdottomasti jotain lyhyempää ja viihteellisempää. Kevään mittaan näitä blogeja tulee harvemmin. Tenttikausi on vielä edessä ja täytyy upottautua pänttäämisen ihmeelliseen maailmaan.


Lastuja:

”Tsiikataas kiikarilla” lause on saanut miettimään, josko näillä kahdella sanalla olisi jotain yhteistä juurta. Sana kiikari juontuu Häkkisen raamatun mukaan alasaksan kiker tai hollannin kijker sanasta, josta ruotsin sana kikare. Nämä ovat johdos katsomista tarkoittavasta verbistä, jota vastaa nykyruotsin kika, josta Stadin slangiin on väännetty sana tsiigata tai siigata. Ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Olette varmaan kuullut sammakkoprinssin sadusta, siitähän on ihan mukava animaatiokin ollut juuri teatterissa. Mutta oletteko kuulleet, miten prinssi vapautui lumouksestaan alkuperäisessä Grimmin veljesten ylöskirjoittamassa sadussa. Tässä modernissa saturomanttisessa versiossahan pussaillaan (yäk). Alkuperäisessä versiossa prinsessa kyllästyy ruman ja ällöttävän sammakon sikailuun ja lähentelyyn ja paiskaa tämän seinään. Ja plim! Ruma sammakko muuttuu ihanaksi prinssiksi. Vaan eihän sadun prinsessat tietenkään voi olla toiminnan naisia modernissa maailmassa. Onkin mielenkiintoista pohtia iltasella mitä tämä kertoo vanhoista ajoista, mitä moderneista. Paljastan pienen salaisuuden: näihin kysymyksiin ei ole oikeaa vastausta.